Koulutusta koirille ja omistajille

Koirakoulu Maltti - Yhteistyössä koirasi kanssa!

Meillä voit harjoitella noutajan rodunomaiseen työhön liittyviä taitoja olit kiinnostunut tavoitteellisesta harjoittelemisesta koetavoitteineen, metsästyksestä tai ihan vaan mukavasta harrastamisesta ilman paineita yhdessä koirasi kanssa. Saat aina yksilöllisiä neuvoja juuri teidän tarpeisiinne oli kyse ongelmatilanteiden ratkomisesta tai osa-alueen kehittämisestä.

Kantavia ajatuksia koulutuksissa ovat koiran oikeanlainen palkitseminen, yhteistyön parantaminen ja koiran motivoiminen. Erityistä huomiota kiinnitetään mukavaan yhdessä tekemiseen ja oikean  työskentelyvireen löytymiseen. Tekemisen pitää olla paitsi hauskaa, myös palkitsevaa kummallekin osapuolelle! 

Suosin perustaitojen rakentamista vahvoiksi. Niiden päälle on hyvä rakentaa lajitaitoja. Uskon, että harjoittelussa vähemmän on enemmän! Harjoittelu on tehokkainta kun se on pureksittu riittävän pieniksi kokonaisuuksiksi, suunniteltua ja analyyttistä!  Erityisesti perusasioiden harjoittelussa korostuu, kuinka tärkeää on saada koira ymmärtämään, mitä haluamme. Koiran kouluttaminen on itse asiassa hyvin pitkälti koiran kanssa kommunikointia!

Tervetuloa Koirakoulu Maltin koulutuksiin!

Koirakoulu Maltti - working together with you and your dog!
Welcome to Koirakoulu Maltti's training leassons for gun dogs in Espoo, Finland. I am specialized in retriever work and use force free training methods.  
My goal is to be able to help my clients to use rewards in order to motivate their dogs to work in co-operation with their handler. Finding right balance for working is also close to my heart. 


Koirakoulu Maltti - Annina Nurmikivi

Koulutuksista vastaa reilu nelikymppinen jo nuorena eläinten kanssa toimimisesta innostunut espoolainen. Nuorempana harrastin hevosia ja kilpailin kansallisella tasolla este- ja kouluratsastuksessa sekä työskentelin hevosten parissa niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.

Opiskeluiden myötä hevoset vaihtuivat koiriin. Ensimmäinen ikioma koirani oli vuonna 1999 syntynyt novascotiannoutaja Nordwart Daidalos "Kössi", jonka kanssa innostuimme kokeilemaan todella monia harrastuksia. Kokemusta rodunomaisten lajien lisäksi löytyy mm. agilitystä, tokosta ja mejästä. Parhaita saavutuksiani koirieni kanssa ovat mm. tokon SM-kisojen karsinnan voitto v. 2006 Nordwart Ossianin "Speedyn" kanssa ja useampi rodun nome-mestaruus eri koirien kanssa. Vuonna 2021 olimme Nome-B:n piirimestaruus-pronssilla novascotiannoutaja Wizard Vom Lech-Toller Nestin "Welhon" kanssa.

Olen myös kasvattanut kahdeksan pentuetta kennelnimellä Redadict.

Olen suorittanut eläintenkouluttajan ammattitutkinnon v. 2021.

.

"Kouluttajan kouluttajat"

WELHO

nsnu
Wizard Vom Lech-Toller Nest
s. 2016
FI & KANS MVA, Nowt VOI1, Nome-B VOI2

WOITTO

nsnu
Burning Red's Devil Doesn't Give A Duck
s. 2020
CACIB, NOU1, Mejä AVO1

Koirakoulu Maltti - Annina Nurmikivi - Y-tunnus: 2263979-6 - Espoo
annina@koirakoulumaltti.fi - p. 0400 344748